tiistai 4. lokakuuta 2011

Let's all be friends!

 Seitsemäsluokkalaiset ryhmäytyvät joka syksy luokkineen Lapuan nuorisotalolla. Ryhmäytymisessä tutustaan omiin luokkalaisiin tehtävien ja leikkien muodossa. Pääsimme seuraamaan 7H-luokan ryhmäytymistä, koska blogikurssillamme on luokan toinen tukioppilas, ja haastattelimme myös yhtä nuorisotalon työntekijää.


7H-luokan oppilaat saapuivat aamulla nuorisotalolle hermostuneina ja jännittyneinä. Onneksi nuoriso-ohjaajat, luokanvalvoja ja kuraattori olivat mukana ohjaamassa leikkejä, jotka rentouttivat tunnelmaa.


Leikit sisälsivät nimien opettelua, liikkumista ja päätymistä eri henkilöiden seuraan. Myös tukioppilaat saivat vetää leikin ja olla muutenkin mukana tekemisessä. Ohjelma sisälsi mm. seuraavat tehtävät: Läpsy-leikki, Naapuri-leikki, jonka veti ranskalainen vaihto-oppilas englanniksi, ja myös erilaiset tehtävärastit, joissa kilpailtiin muita eri aikaan ryhmäytyneitä seitsemäsluokkia vastaan, näihin lukeutui mm. tornin kokoaminen papereista, pinssien suunnittelu, yleissivistävä tietokilpailu ja paljon muuta mukavaa.

Lopuksi oppilaat saivat tutustua Nuorisotalon tiloihin, pinssit tehtiin loppuun ja sitten saikin jo lähteä ruokailemaan koululle.





The seventh graders are joined together in Lapuas Nuorisotalo, it’s a place where young people can spend their free time, every fall. They spend there some hours by playing and having fun to get to know each other. We were able to follow the class 7H grouping, because one of the prefects of the class is on our blog course. We also interviewed one of the workers in Lapuas nuorisotalo.


The students in 7H arrived in the Nuorisotalo at morning nervous and excited. Luckily the youth center leaders, class teacher and the school curator were there and activated the group in to games and playing.


The games included learning the names, moving and hanging out with the class. Also the prefects hosted a game and were there for the students. The programme included different taskes, for the example neighbour-game, which was hosted by French exchange student. The students also visited different checkpoints where they did every kind of tasks.


In the end the students were able to go around the house, make class pins and after that was time for the lunch.


Iitu&Ande

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti