tiistai 30. huhtikuuta 2013

Finnish holiday called Vappu

Huomenna pääsemme sitä viettämään! Nimittäin Vappua, joka on ollut jo vuosikymmenien ajan vapaapäivä useille suomalaisille. Vappua on vietetty jo keskiajalta lähtien joka vuosi 1. toukokuuta, joka on nykyään Suomessa myös Vapun nimipäivä. Virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä, Vappu on ollut Suomessa vuodesta 1979 lähtien.
  Yleisesti Vappua on aina pidetty kesän alkamisen juhlana, vaikka siihen on liitetty paljon muitakin asioita ajan kuluessa. Nimi Vappu tulee Valburgista, jonka pyhimykseksi julistamisen päivän kunniaksi Vappua on joskus Suomessakin vietetty. Vapun viettäminen työläisten juhlapäivänä on taas saanut alkunsa Yhdysvalloista vuoden 1886 Haymarketin verilöylystä. Nykyään Vappua pidetään Suomessa ylioppilaiden päivänä, ja sen vuoksi kaikenikäiset ylioppilaat pitävät Vapun ajan ylioppilaslakkia päässään.
  Vapun viettoon liittyy paljon erilaisia, jo perinteiksi muodostuneita tapoja. Nykyään on normaalia juhlia Vappua jo Vapunaattona, ja mahdollisesti viettää rauhallisempaa Vappu-lounasta seuraavana päivänä, eli Vapunpäivänä. Vappu-lounaalla syödään perinteisesti nakkeja perunasalaatin kera, tippaleipiä ja munkkeja, ja juomana toimii sima, joko itsetehty tai kaupasta ostettu. Koristeluun kuuluvat ilmapallot ja serpentiini. Jotkut tykkäävät myös aloittaa Vapun tienoilla mökkikauden.






It's tomorrow! Vappu or first of May, which has been already for decades a day off to the most of finnish people. Vappu has been celebrated already from Middle Ages on the first of May. Official flag-raising, finnish labor day, Vappu has been in Finland from the 1979.
  Generally Vappu has always been celebrated as the beginning of spring or summer, although it has been connected to a lot of things as time has passed. The name Vappu comes from Valburg, who was canonized on the first of May. Celebrating Vappu as labor day has had it's beginning from the Haymarket's massacre in the Usa in 1886. Nowadays Vappu is celebrated in Finland as the day of the high school graduates, and beacuse of that graduates of all ages keep their graduate caps on all along Vappu.
  There's a lots of things about celebrating Vappu, and a lot of them have formed into being traditions. Nowadays Vappu is normally celebrated on the eve of Vappu, and possibly a relaxed Vappu-lunch is eaten on the next day, first of May. On the lunch it's traditional to eat wieners with potato salad, donuts and pastries called tippaleipä. The drink is usually mead, either selfmade or bought from a store. It's also appropriate to decorate with balloons and colorful paper streamer. And some people like to start their cottage season around the first of May.



Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti