tiistai 13. maaliskuuta 2012

A Zest meeting with Pamela

Tänä kauniina tiistaipäivänä koulullamme kävi vierailemassa näyttelijä-käsikirjoittaja-ohjaaja-monitaituri Pamela Tola. Hän tuli kertomaan yhdeksän vuotta jatkuneesta Zest -toiminnasta, jossa hänkin on ollut mukana muutaman vuoden. Zest on ohjelma, jonka tavoitteena on nuorten itsetunnon kohottaminen ja vahvuuksien löytäminen, sekä niiden kehittäminen. Zestin ilosanomaa levittävät Pamela Tolan lisäksi Veikka Gustafsson, Samppa Lajunen, Tommy Lindgren, Tiia Piili, Lenni-Kalle Taipale, Jani Toivola ja Eva Wahlström.

Tunnin aikana Pamela puhui meille lapsuuden haaveistaan, yläasteen opiskeluhaluttomuudestaan ja kertoi miten päätyi näyttelijäksi. Jo pikkutytöstä asti Pamela oli innokas näyttelijä; hän mm. kuvasi omaa talk show'ta, näytteli sisarustensa kanssa sekä kuvitteli koulumatkoillaan olevansa elokuvassa. Hän ei kuitenkaan koskaan kertonut haaveistaan ääneen, ei edes kun pyrki teatterikorkeakouluun. Hän ei päässyt ensiyrittämällä sisään teatterikorkeaan ja vietti vuoden kasvattaen itseään näyttelijänä opiskelemalla tanssiterapiaa, avustaen Joensuun kaupunginteatterissa, näytellen ylioppilasteatterissa, vetäen sekä omaa teatteriryhmää että lasten teatteriryhmää. Uurastus palkittiin ja Pamela pääsi sisään teatterikorkeaan. Siitä lähtien hänen uransa on ollut nousujohteinen.

Lisää tietoa löydät osoitteesta Zest.fi




On this beautiful tuesday actress-scriptwriter-director-multitalent Pamela Tola visited our school. She came to tell us about Zest-project which has been going on for nine years. She has been a part of it for few years. Zest is a programme, which goal is to make teens love themselves more and finding things where they are good. Besides Pamela there are also other celebrities in Zest team: Veikka Gustafsson, Samppa Lajunen, Tommy Lindgren, Tiia Piili, Lenni-Kalle Taipale, Jani Toivola ja Eva Wahlström.

During her session Pamela told us about her childhood dreams, problems at school and how she ended up an actress. Even when she was a little girl, Pamela was very keen on acting: she, among other things, filmed her own talk show, acted with her siblings and while walking to school pretend to be a moviestar. She never spoke aloud about her dreams, not even when she applied for Theatre Academy Helsinki. She didn't get in at the first try, so she spent the year by growing her-self as an actress: She studied dance therapy, assisted at the Joensuu City theatre, acted at the ylioppilasteatteri, hosted her own theatregroup and a theatregroup for kids. Her hard work was rewarded when she got in to Theatre Academy. Since then her career has been very succesful.

You can find more information from zest.fi

Pamela ja hänen kanssaan Härmä-elokuvassa näytellyt koulumme opettaja Piia Latomäki

-Iitu ja Ande
- kuvat/pictures Julla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti